Saturday, June 9

ensivaikutelma, makeup revolution

Tilasin joku aika sitten Makeup Revolutionilta testiin muutaman tuoteen, RevolutionPro full cover camouflage meikkivoiteen ja conceal and define peitevoiteen. Koska tilaus päätyikin vanhempieni osoitteeseen, pääsin nyt vasta käsiksi näihin itselle aivan uusiin tuttavuuksiin. Mulle on oikeastaan aina tuottanut suurta tuskaa löytää sopivia kasvomeikkejä. Todella vaalean ihoni vuoksi kaikki vaaleimmat sävyt on joko liian tummia, tai taittavat liikaa punertavaan tai keltaiseen - olen siitä välistä, niin sanotusti en minkään värinen.

Vaikean vaalean ihon lisäksi omaan pandasilmät, johtuen geeneistä ja uniongelmista. Tähän mennessä mikään peitevoide tai meikkivoide ei ole niitä peittänyt kunnolla. Tähän tuli kuitenkin muutos saatuani revoutionin tuotteet kätösiini! Meinasi ihan jännäpissa tulla housuun, kun hetken testailun jälkeen totesin, että niin meikkivoide kuin peitevoidekin ovat ensinnäkin tarpeeksi vaaleita kuin myös oikean sävyisiä mun kalmankalpealle hipiälleni! Kaiken tämän kruunaa tuotteiden huippuhalpa hinta.


Kokonaista päivää en ole kumpaakaan näistä vielä ehtinyt pitämään kasvoilla, ja siihen mun täytyy odottaa ihoni parantumista. Ensivaikutelma on kuitenkin todella hyvä. Aloitetaan tuotteella, joka on täysin vallannut somen ja täten ehkä kiinnostaa moniakin täällä blogin puolella.

Conceal & Define peitevoide, €4.99, on erittäin riittoisa ja peittävä peitevoide. Tummien silmänalusten kuningattarena voin julistaa tämän oikeasti peittäväksi tuotteeksi. Normaalisti laitan ennen peitevoidetta sävyä korjaavaa, oranssia peitevoidetta mikä ei sekään aina riitä. Joudun useimmiten kerrostamaan peitevoiteita niin, että ne useimmiten kakkuuntuvat. Tämän kanssa en tarvinnut oranssia tai kerrostusta! Pieni määrä ja ohut kerros riittivät suurelle alueelle peittäen aivan kaiken - jopa identiteetin. Omani on sävyssä C1, joka on vaalein jos täysin valkoista versiota ei lasketa. Tarkoitusena on joku kuuma kesäpäivä testailla tätä koko päivän ajan, ilman meikkivoidetta - kuinka tämä pysyy ja käyttäytyy päivän mittaa.


RevolutionPro fullcover camouflage foundation, €7,99, tätä olen päässyt kokeilemaan vain hieman kasvoille. Valvotun yön ja kosmetologin jälkeisen punoituksen ja ärtyneiden, parantumista yrittävien finnien päälle pääsin tätä hieman testailemaan. Ensisilmäyksellä katsoin että jälleen liian tumma voide mulle, mutta tsekkailin paremmassa, luonnonvalossa ja yllätyin! Aivan tasan tarkkaan mun sävyinen, F1 - vaalein.

Otin sormelle noin nuppineulan pään kokoisia tippoja ja taputtelin ne kasvoille peittoa vaativiin kohtiin. Niin pieni määrä peitti oikeastaan kaiken. Nyt palan halusta päästä kokeilemaan näitä kahta tuotetta yhdessä. Nopeiden testailujen perusteella uskon, että näillä peittyy mikä vain, ihon virheistä synteihin ja henkilöllisyyteen saakka!

Teen tuotteista erillisen postauksen kun olen päässyt käyttämään näitä useammin. Kuten monesti jo mainitsinkin, ensivaikutelma on todella hyvä enkä malta odottaa että pääsen meikkaamaan näiden kanssa ihan kunnolla!

Sydämellä, Tessa.

Friday, June 8

Luonnostaan valkea.

Jätetään ne turhat korulauseet kirjallisuuteen erikoistuneille blogeille ja aloitetaan tämän uutukaisen blogin tarina ihan omin sanoin. Kuten saatoittekin jo otsikoista päätellä, kyseessä on luonnostaan valkea. -niminen bloginkuvatus! Blogin nimihän tulee puhtaasti siitä, että minä, Tessa, blogin ylläpidon puolella toimiva 2000 -luvun elokuussa syntynyt neitokainen, omaan tavallista kalpeamman ihon kuin suomalaiset yleensä.

Blogissa tulen käsittelemään aiheita koskien kauneutta ja lifestyleä - kategorioiden mukaisesti laidasta laitaan! Blogi on siis varsin monipuolinen, joten lukemista löytyy varmasti monenlaisille seuraajille. Ennenkuin jatketaan tästä yhtään pidemmälle, voisin kertoa hieman itsestäni, olenhan kuitenkin blogin pääaihe, haha! Olen tosiaan Tessa, kavereiden kesken "Tessi", vuonna 2000 tähän maailmaan tupsahtanut ja elokuisin vuosia täyttävä nuori aikuinen. Asustelen pienessä miesluolassani lukuisten kasvien kanssa tällä hetkellä Jyväskylässä, poikaystäväni pyörien välillä jaloissani. Opiskelen tällä hetkellä talotekniikka-alalla, ja minusta valmistuu arviolta vuoden-kahden päästä putkiasentaja.

Mielenkiinnon kohteisiini kuuluu ehdottomana ykkösenä tatuoinnit, lävistykset, huonekasvit ja kukat, retro-mitkä vain sekä matelijat, eritoten kilpikonnat ja liskot. Blogikin tulee sisältämään lävistys- ja tatuointiaiheisia postauksia, unohtamatta mahdollisia sisutustekstejä käyttäen ihania huonekasvuja apuna toteutuksessa! Pitkäaikaisempiini harrastuksiini kuuluu valokuvaaminen, joka helpottaa minua paljon blogin kuvamateriaalieni kanssa. Silloin tällöin tulee myös piirreltyä ja maalailtua, jota olenkin harrastellut aivan pienestä saakka - sukuvika nuo kädentaidot! Tähän en oikeastaan osaa muuta sitten lisätäkään. Tämän tyylinen tutustumistyyppinen aloituspostaus oli mielestäni toimiva ratkaisu tyhjän aloitussivun korjaamiseksi! Luvassa huumoria ja monipuolisia tekstejä kera hyvälaatuisten kuvien! Tervetuloa lukemaan ja seuraamaan!

Sydämellä, Tessa.