Vaikean vaalean ihon lisäksi omaan pandasilmät, johtuen geeneistä ja uniongelmista. Tähän mennessä mikään peitevoide tai meikkivoide ei ole niitä peittänyt kunnolla. Tähän tuli kuitenkin muutos saatuani revoutionin tuotteet kätösiini! Meinasi ihan jännäpissa tulla housuun, kun hetken testailun jälkeen totesin, että niin meikkivoide kuin peitevoidekin ovat ensinnäkin tarpeeksi vaaleita kuin myös oikean sävyisiä mun kalmankalpealle hipiälleni! Kaiken tämän kruunaa tuotteiden huippuhalpa hinta.
Kokonaista päivää en ole kumpaakaan näistä vielä ehtinyt pitämään kasvoilla, ja siihen mun täytyy odottaa ihoni parantumista. Ensivaikutelma on kuitenkin todella hyvä. Aloitetaan tuotteella, joka on täysin vallannut somen ja täten ehkä kiinnostaa moniakin täällä blogin puolella.
Conceal & Define peitevoide, €4.99, on erittäin riittoisa ja peittävä peitevoide. Tummien silmänalusten kuningattarena voin julistaa tämän oikeasti peittäväksi tuotteeksi. Normaalisti laitan ennen peitevoidetta sävyä korjaavaa, oranssia peitevoidetta mikä ei sekään aina riitä. Joudun useimmiten kerrostamaan peitevoiteita niin, että ne useimmiten kakkuuntuvat. Tämän kanssa en tarvinnut oranssia tai kerrostusta! Pieni määrä ja ohut kerros riittivät suurelle alueelle peittäen aivan kaiken - jopa identiteetin. Omani on sävyssä C1, joka on vaalein jos täysin valkoista versiota ei lasketa. Tarkoitusena on joku kuuma kesäpäivä testailla tätä koko päivän ajan, ilman meikkivoidetta - kuinka tämä pysyy ja käyttäytyy päivän mittaa.
RevolutionPro fullcover camouflage foundation, €7,99, tätä olen päässyt kokeilemaan vain hieman kasvoille. Valvotun yön ja kosmetologin jälkeisen punoituksen ja ärtyneiden, parantumista yrittävien finnien päälle pääsin tätä hieman testailemaan. Ensisilmäyksellä katsoin että jälleen liian tumma voide mulle, mutta tsekkailin paremmassa, luonnonvalossa ja yllätyin! Aivan tasan tarkkaan mun sävyinen, F1 - vaalein.
Otin sormelle noin nuppineulan pään kokoisia tippoja ja taputtelin ne kasvoille peittoa vaativiin kohtiin. Niin pieni määrä peitti oikeastaan kaiken. Nyt palan halusta päästä kokeilemaan näitä kahta tuotetta yhdessä. Nopeiden testailujen perusteella uskon, että näillä peittyy mikä vain, ihon virheistä synteihin ja henkilöllisyyteen saakka!
Teen tuotteista erillisen postauksen kun olen päässyt käyttämään näitä useammin. Kuten monesti jo mainitsinkin, ensivaikutelma on todella hyvä enkä malta odottaa että pääsen meikkaamaan näiden kanssa ihan kunnolla!
Sydämellä, Tessa.
Tota Makeup Revolutionin concealeria oon mäkin ihastellut pitkään verkkokaupoissa ja mä niin haluaisin testata sitä omille pandasilmilleni. Ja hei ihana tää sun blogin nimi - ja upee ulkoasu! ♥
ReplyDeleteSuosittelen tota kyllä kovasti, pakko tilata varastoon noita lisää. Sen valkoisen haluaisin testiin myös, sillä sais varmaan helposti korostettua kasvoja! Kiitos myös ihanista kehuist! <3
DeleteAivan ihana blogi sulla :)
ReplyDeletehttps://tervetuloa-maailma.blogspot.com/
Kiitos hirveästi!
Delete